torstai 16. tammikuuta 2014

Kokous nro 5, 10.6.2013

Hankkeelle haettiin projektisuunnitelman muutosta, päätös saatiin 21.5.2013. Hanketta laajennettiin rahoittajan esityksestä. Lisärahoitus kohdentuu Sakkyn osalta pedagogiseen kehittämistyöhön kone- ja metallialalla, kaupan- ja hallinnonalalla sekä hiusalalla. Varkauden kaupungin osalta lisärahoitus kohdentuu hankkeessa tähän mennessä suunniteltujen ja valmisteltujen mallien pilotoimiseen ja edelleen kehittämiseen.


Varkauden asiantuntijaverkosto on valinnut ensi lukuvuoden verkostotyön kehittämiskohteet:
Tarvitaan tukea nuorten asumiseen, arjenhallintaan ja yhteisöllisyyteen. Etsivän nuorisotyön ja tukihenkilötoiminnan vahvistaminen. Luotava lisää matalakynnyksisiä paikkoja, joissa asioidessa ei tule leimatuksi. Vähennetään nuorten menneisyyteen tuijottamista eikä jätetä häntä "menneisyytensä vangiksi".Luodaan uusi käytäntö, jossa peruskoulujen oppilaspalavereihin/oppilashuoltoryhmiin otetaan mukaan 2. asteen edustaja ja etsivä nuorisotyöntekijä.

Kokous nro 4, 27.2.2013

Kokouksessa erityisesti keskustelua herätti suunnitteilla oleva Paja10, josta Sari Pesonen teki joulukuussa 2012 varkautelaisten nuorten syrjäytymistä ehkäisevän hankkeen selvitystyön ja esityksen toteuttamiskelpoiseksi lisäopetuksen malliksi.  Ohjausryhmä oli yhtä mieltä siitä, että Paja10 -luokka tulee tarpeeseen ja olisi hyvä, jos se voitaisiin käynnistää syyskaudella, vaikka kokeilumielessä. 


Ohjausryhmä keskusteli muutoshakemuksen tarpeellisuudesta, mikä koski kustannusten siirtoa palvelujen ostoista henkilösötkustannuksiin. Pilottialat ovat tehneet alustavat suunnitelmat pedagogisen kehittämisen toteuttamiseksi.

Kokous nro 3, 25.10.2012

Kokouksessa käytiin läpi hankkeen toiminnallinen tilanne:

1.Pajakymppi                                       
Asiantuntijaverkosto on esittänyt aloitettavaksi pajakymppi-toimintaa varkautelaisille nuorille, joille toisen asteen koulutus ei ole soveltuva vaihtoehto peruskoulun jälkeen. Verkoston nimeämä työryhmä on valmistelut esityksen pajakympin toteuttamisesta. Timo Tuunainen kertoi pajakympin tämän hetken tilanteesta. Sari Pesonen on aloittanut hanketyöntekijänä 22.10. Hänen tehtävänään on laatia pajakympistä toteuttamiskelpoinen selvitys 21.12.2012 mennessä. Pajakympin valmistelussa huomioitava moniammatillisen tuen järjestäminen opetustyön tueksi. Tavoitteena on toiminnan käynnistäminen syksyllä 2013. Työtila pyritään järjestämään kaupungin tiloista. Selvitystyötä ohjaavat peruskoulun ja toisen asteen erikseen sovittavat opinto-ohjaajat. Kunnolla ammattiin! –hankkeen työntekijät mentoroivat selvitystyötä.
Pajakympin valmistelua jatketaan 29.10.klo 13:00 Varkauden kaupungintalolla. Valmisteluun osallistuvat Timo Tuunainen, Sari Pesonen, Kati Leinamo, Paavo Tervonen, Sini Vepsä ja Seija Kärki.

2.Tukihenkilötoiminta                 
Tukihenkilötoimintaa on valmisteltu keväästä 2012 yhdessä kaupungin nuoriso- ja sosiaalitoimen, Nuorten Palvelu ry:n ja Savon ammatti- ja aikuisopiston opiskelijahuollon henkilöstön kanssa. Toiminta käynnistetään tukihenkilökoulutuksella, joka toteutetaan hankerahoituksella, kouluttajana Nuorten Palvelu ry.
Vapaaehtoisten tukihenkilötoiminta kohdennetaan niille lapsille ja nuorille, jotka eivät ole sosiaalitoimen asiakkaina, mutta hyötyisivät vapaa-ajan tukemisesta ns. ennaltaehkäisevästi. Nuorisotoimi koordinoi tukihenkilötoimintaa ja ottaa vastaan ilmoitukset tukihenkilöä tarvitsevista nuorista. Tukihenkilötoiminnan kustannusvastuu on Varkauden kaupungilla. Yläkoulujen ja toisen asteen opoille ja oppilashuoltohenkilöstölle on tiedotettava tukihenkilötoiminnasta. 

Ohjausryhmä esitti Kunnolla ammattiin! -hankkeen käynnistettäväksi järjestöyhteistyötä Iisalmen, Varkauden ja Kuopion alueiden järjestöille yhdessä Lähde-hankkeen kanssa. Järjestötapaamisissa pyritään tekemään konkreettisia, toteutettavissa olevia suunnitelmia paikkakuntatasoilla. 
                                            
3. Huolenpitovalmiusvalmennus 
Huolenpitovalmius (HUPI) –valmennuksen tavoitteena on valmentaa oppilaitosten henkilöstöä erilaisten opiskelijoiden kohtaamiseen, asioiden puheeksi ottamiseen ja tarvittavien tukitoimien järjestämiseen. Osallistujat perehdytetään valmennuksen aikana oppilaitoksen huolenpitoa koskeviin ohjeisiin ja käytäntöihin. Valmennuksen avulla pyritään lisäämään henkilöstön osaamista ja työssäjaksamista. Kehittyvää valmennusmallia voidaan käyttää myös uuden henkilön perehdyttämisessä. Valmennus on tässä vaiheessa suunnattu oppilaitoksen pilottialojen opetushenkilöstölle. Pilottialoina ovat kone- ja metalliala, liiketalous, matkailu- ja ravitsemus- ja talousala sekä valmentava ja kuntouttava koulutus. HUP I-valmennuksen jatkoksi toteutetaan voimavarakeskeiseen työskentelyyn perehdyttävä ”Neljä askelta tulevaisuuteen” –koulutus, jonka Roni Mikkonen Sakkystä  toteuttaa.                                                                                         

 4. Pedagoginen kehittämistyö ja sen resurssointi 
Kevään 2012 aikana pilottialoilta koottiin niiden keskeiset kehittämistarpeet opintoihin kiinnittymisen tueksi. Kehittämistyö on aloitettu vain osittain, koska koulutusalojen ja hankkeen välinen kustannusjako on ollut epäselvä. Keskusteltiin, voisiko hankerahoituksella toteuttaa kehittämiskohteiden suunnitteluvaiheen ja toteutus tapahtuisi koulutusalan varoilla. Projektipäällikkö on keskustellut alustavasti aiheesta myös rahoittajan kanssa. Käydyn keskustelun perusteella ohjausryhmä esittää suunnitteluvaiheen toteuttamisesta hankerahoituksella. 

5. Asiantuntijaverkosto
Sekä Varkauden että Leppävirran asiantuntijaverkostojen työskentely ja osallistuminen on ollut aktiivista. Leppävirran asiatuntijaverkoston työryhmässä oli todettu, että moniammatillisen verkosto- ja yhteistyön tulisi olla nykyistä suunnitelmallisempaa.   Jatko-opinto-ohjauksen osalta oli mietitty alavalinnanohjauksen tehostamista niiden osalta, jotka eivät tiedä, minne hakisivat. Asiantuntijaverkosto keskittyy kunnan omien ammatinvalinnanohjauksen, opinto-ohjauksen, oppilashuollon, nuorisotyön ja muiden nuoria tukevien sosiaali- ja terveystyön työkäytäntöjen tiivistämiseen ja eheyttämiseen.            
            
Varkaudessa on vielä kohdentamatta ryhmämuotoiseen kuntoutukseen varattu resurssi. Jouko Kuittinen toi esille nuorten pajalla olevan starttijakson, johon kuntoutusta voisi sisällyttää. Mahdollista olisi myös kohdentaa käytettävissä oleva resurssi peruskoululaisille esim. pajakympin ja 9. luokkalaisten tsemppikuurin tueksi.                                            

6. Toimijakartta
Hankkeen aloitteesta on käyty keskustelua eri tahojen kanssa nuorten palveluja kuvaavan toimijakartan laatimisesta. Toimijakartan laatiminen on hyvin pitkäjänteistä ja työllistävää ja vaatii myös koulutusta. Projektipäällikkö on esittänyt ELY:lle Henri Alholle yhteisen koko maakuntaa koskevan koulutuksen järjestämistä, johon myös varkautelaiset toimijat voisivat osallistua.  Toimijakarttaa päätettiin lähteä viemään eteenpäin yhdessä Kunnolla ammattiin!
 ja Lähde –hankkeen yhteistyönä. Lähde –hanke kutsuu suunnittelupalaverin koolle, jonne Kunnolla ammattiin! –hankkeen puolesta osallistuvat Kati Leinamo ja joku Varkauden kaupungin edustaja, jonka tehtäviin verkostoasia kuuluu.   


Hankkeen arviointi:

Hankkeen itsearviointi toteutetaan kyselylomakkeilla, jotka lähetetään asiantuntijaverkostoille sekä ohjausryhmälle. Vertaisarviointi Kunnolla ammattiin! –hankkeen ja TATU-tartu tutkintoon! –hankkeen kesken toteutetaan itsearviointien pohjalta.Ohjausryhmälle kyselylomake toimitetaan marraskuun aikana.

Seija Kärki osallistuu oppilaskunnan kokoukseen ja kerää kommentteja ja kehitysideoita hankkeen toiminnasta. Näin saadaan myös nuorten ääni kuulumaan.


Kokous nro 2, 14.3.2012

Seija Kärki totesi hankkeen edenneen hyvin toimintasuunnitelmansa mukaisesti. Hanketyö on tiivistetty kohderyhmittäin ja tavoitteittain hyvin konkreettiseksi, mitä ohjausryhmässä pidettiin tärkeänä. Sekä alueen että oppilaitoksen toimijat ja pilottikohteet on valittu ja osapuolet ovat sitoutuneita yhteiseen työskentelyyn.  Hankkeessa keskeisenä työvälineenä toimii asiantuntijaverkosto, joka on rahoittajan pyynnöstä esitelty myös EU:n rakennerahasto-ohjelman mukaisena hyvänä käytäntönä. Leppävirran kunnassa on pidetty hanke-esittely ja kunnan toimijoiden kanssa on sovittu hankkeen mukaisesta työskentelystä sekä koottu Leppävirran asiantuntijaverkosto käytännön työskentelyn aloittamiseksi. 

 
 
Kunnolla ammattiin! –hankkeen aloitusseminaari järjestetään 10.5.2012 Warkaus –salissa.   Seminaari on maksuton, kokopäivän tapahtuma (ohjelmaluonnos liitteenä).

Kokous nro 1, 28.11.2011

Ensimmäinen kokous oli järjestäymiskokous. Päätettiin ohjausryhmän kokoonpanosta. Käytiin läpi hankkeen rahoituspäätös, hankesuunnitelma, tavoitteet ja sisällöt.
Lähettänyt Eija Kuronen klo 22.16